Ikääntyneiden kuntouttava päivätoiminta - hakeudu mukaan toimintaan!
Julkaisupäivä: 16.12.2025
Ikääntyneiden kuntouttava päivätoiminta Tammikodissa
Toiminta on tarkoitettu kotona asuville ikäihmisille, joilla on esimerkiksi muistisairaus tai joka kokee yksinäisyyttä. Päivätoiminnassa käydään 1-2 kertaa viikossa klo 9-15 (myös puolipäivä-toimintaa). Päivän aikana toimitaan yhdessä esim. liikunnan ja kulttuurin parissa. Päivään sisältyy myös ruokailut. Päivätoimintaan kuuluu kuljetukset, jotta lähteminen on mahdollisimman vaivatonta.
Toimintaan hakeudutaan palveluohjaajien kautta
Päivätoimintaan pääseminen edellyttää palvelutarpeen arvion ja palvelupäätöksen tekemistä. Päätöksen tekee Varhan palveluohjaaja. Toiminta on maksullista, kokopäivä-toiminnan hinta kuljetuksen kanssa vuonna 2025 on 29.20€
Päivätoimintaan hakeuduttaessa pyydetään kuntouttavan päivätoiminnan tarpeen arviointia. Omaishoitajat voivat käyttää vapaitaan päivätoiminnan avulla. Myös työikäiset muistisairautta sairastavat voivat hakeutua päivätoimintaan (oma ryhmä). Kun hauluat mukaan toimintaan toimi näin:
- Kotihoidon asiakkaat: otetaan yhteyttä kotihoidon yhteys-henkilöön
- Omaishoitaja: otetaan yhteyttä omaishoidon ohjaajaan
- Ei vielä Varhan palveluita: otetaan yhteyttä Varhan asiakasohjaukseen p. 02 262 6164
- sähköisellä hakemuksella: https://www.varha.fi/fi/tietoa-varhasta/asiakkaana-hyvinvointialueella/sahkoinen-asiointi/ikaantyneiden-tukipalvelu
Päivätoimintaan yksityisesti
Päivätoimintaan pääsee myös yksityisesti, ilman Varhan päätöstä. Käyntipäivään ei sisälly kuljetusta ja sen hinta on 50€.
Yhteydenotot Tammikotiin: 0400 653 378
Takaisin ajankohtaisiin