Liikunta ja ravitsemus

Liikunta

Muistisairauteen sairastuneilla henkilöillä liikunnan harrastaminen on osa sairauden hyvää hoitoa.  Sairauden edetessä kyky omaehtoiseen kunnon hoitamiseen vähenee ja vähentynyt fyysinen aktiivisuus nopeuttaa osaltaan raihnastumista. Muistin heikkenemisen lisäksi aloitteellisuuden ja vuorovaikutustaitojen muuttuminen vaikeuttavat myös ryhmissä tapahtuvaa liikunnan harrastamista. Hoito- ja kuntoutussuunnitelmissa tulisi sairauden alusta asti näkyä liikunnalle asetetut henkilön omien toiveiden ja voimavarojen mukaiset tavoitteet sekä niiden toteutumiseen tarvittavat tukitoimet. Varsinais-Suomen Muistiyhdistyksen Liiku ja muista-projektissa (2015-2018) tehtiin Kunnolla toimiva arki -opas muistisairaan henkilön liikunnan tukemisesta (opas ei ole saavutettavassa muoodossa).

Muistisairaudet vaikuttavat fyysiseen toimintakykyyn. Tasapainon heikkeneminen sekä liikkeiden hidastuminen ja jäykistyminen tekevät liikkumisen epävarmemmaksi. Fyysisen toimintakyvyn säilyttämiseksi ja kaatumisten ehkäisemiseksi säännöllinen liikkuminen ja sen mahdollistaminen on tärkeää muistisairaalle henkilölle. Kehon monipuolinen käyttö aktivoi tasapainojärjestelmää, pitää yllä lihasvoimaa ja notkeutta sekä sydän- ja verenkiertoelimistön kuntoa. Liikuntakyvyn säilymisellä on muistisairaalle henkilölle suuri merkitys, sillä sen myötä sekä kodin ulkopuolella toiminen että itsenäisten arkitoimien sujuminen onnistuvat pidempään sairaudesta huolimatta.

Ikäihmisille ja alentuneen toimintakyvyn omaaville henkilöille annettujen liikuntasuositusten lähtökohtana on ennen kaikkea liikkumattomuuden välttäminen. Aktiivisen arkitoiminnan lisäksi kestävyyskuntoa, kuten reipasta kävelyä tulisi tehdä 2,5 tuntia viikossa tai rasittavampaa kestävyysliikuntaa 1,5 tuntia viikossa (tai näitä yhdistellen). Lihasvoiman ja liikehallinnan harjoittelua suositellaan vähintään kaksi kertaa viikossa etenkin kaatumisvaarassa oleville. Erityisesti alaraajojen lihasten harjoittaminen on tärkeää. Suositusten mukaan henkilön kanssa tulisi myös laatia liikkumissuunnitelma, jossa huomioidaan terveystilanne ja omat mieltymykset.

Liikunnan hyödyt muistisairaalle henkilölle eivät ole ainoastaan fyysisiä. Tutkimuksissa on todettu positiivinen yhteys myös liikuntaharjoittelun ja muistitoimintojen välillä erityisesti lievää muistitoimintojen heikentymistä sairastavilla henkilöillä. Liikunta ja fyysinen aktiivisuus tuovat mielihyvää ja elämänlaatua samoin kuin terveilläkin henkilöillä.
 

Hyvän ruuan merkitys

Monipuolisen ruuan ja miellyttävien ruokailuhetkien tärkeys korostuu muistisairauksissa, sillä muistisairaus altistaa vajaaravitsemukselle. Vajaaravitsemuksesta on kyse, kun ravinnosta saadaan liian vähän energiaa, proteiineja tai suojaravintoaineita. Se heikentää elämänlaatua ja aiheuttaa lisäriskejä muistisairaalle henkilölle. Vajaaravitsemus johtaa lihasmassan ja voimien vähenemiseen, jolloin henkilö ei jaksa liikkua ja on haluton liikkumaan entiseen tapaan. Vajaaravitsemus on yhteydessä myös muun muassa muistisairaan henkilön kaatumisriskin kohoamiseen ja kognitiivisten oireiden etenemiseen.

Muistisairaan ihmisen kohdalla tulisi jatkuvan väsymyksen ja haluttomuuden lisääntyessä kiinnittää huomiota riittävään energian ja proteiinien saantiin. Muistisairauksiin liittyy usein laihtumista ja varsinkin yksinasuvien henkilöiden ravinnon saanti on voinut olla heikkoa pitkäänkin. Syöminen saattaa unohtua ja ravinto yksipuolistua eivätkä kaupassa käyminen ja ruuan laitto onnistu aikaisempaan tapaan. On hyvä huomioida, että myös normaali- tai ylipainoinen henkilö voi kärsiä esimerkiksi proteiinin puutteesta. Myös nielemisen vaikeudet ja hampaiden huono kunto voivat olla syynä ravinnon heikkoon saantiin, joten ravitsemustilannetta tulee tarkastella usealta eri kantilta.

Myös ruokailutilanteiden selkeys ja miellyttävyys vaikuttaa muistisairaan henkilön haluun syödä. Kaunis, yksinkertainen kattaus ja ruokien esillepano lisäävät ruokahalua. Ruokahuollon järjestäminen ja lisäravinteiden käyttö saattavat monipuolistaa ruokavaliota. Ruokailuseura sekä ruuan valmistaminen yhdessä lisäävät usein mielenkiintoa syömiseen. Samalla ruokailutilanteet tukevat myös sosiaalista toimintakykyä.

Ravitsemustilan huomioinnin tulee olla osa muistisairaan henkilön hyvää hoitoa diagnoosista alkaen. Näin minimoidaan huonosta ravitsemustilasta johtuvat jaksamiseen ja haluttomuuteen liittyvät haitat ja samalla luodaan paremmat edellytykset aktiiviseen elämään.